Haku
Viitteet 1-1 / 1
Yrityksen elinkaari ja osakeyhtiön purkaminen. Case: Selvitystilamenettely
(2019)
Opinnäytetyön tavoitteena oli avustaa case-yrityksen yritystoiminnan lopettamisessa eli purkaa olemassa oleva osakeyhtiö. Samalla käsitellen yleistä tietämystä yritystoiminnan lopettamisen eri menetelmistä. Yrityksiä perustetaan ja rekisteröidään, mutta myös puretaan, siksi aihe on ajankohtainen.
Case-osakeyhtiön toiminta oli lakannut muutamia vuosia sitten ja osakkaat olivat tulleet yhteiseen päätökseen lopettaa yrityksen toiminta ja purkaa yritys. Yhtiön omistajat eivät kuitenkaan osanneet päättää kuinka purkaminen toteutettaisiin, joten mahdollisuuksien kokonaisvaltainen miettiminen oli todella tärkeä osa purkamista aloittaessa. Oikean purkamistavan löytyminen juuri omalle yritykselle sopivaksi voi olla haastavaa ja raskasta. Ongelmaa lähdettiin avaamaan yritystoiminnan elinkaaren alkuvaiheista aina yritystoiminnan loppuvaiheisiin, jolloin tulee olennaiseksi miettiä, kuinka liiketoiminta tulisi lopettaa.
Tutkimuksen tärkeimmät lähteet olivat osakeyhtiölaki ja yritystoiminnasta kertova kirjallisuus. Tukena työssä käytettiin myös tutkimuksia yritystoiminnan lopettamisen syistä ja kei-noista sekä tilastoja lopettaneiden yrityksien määristä.
Yritystoiminnan lopettamisen eri menetelmien vertailun jälkeen päädyttiin purkamaan yritys selvitysmenettelyn avulla. Asiaa ajettiin eteenpäin, mutta menettely jäi kesken yhtiöstä riippumattomista syistä. Yritystoiminnan lopettamisen eri menetelmiä tarkasteltiin uudestaan ja nyt valittu menetelmä oli yrityksen määrääminen selvitystilaan rekisteriviranomaisen määräyksestä. Asian käsittely jäi vielä kesken, kun hakemuksenkäsittelyssä ylitettiin annettu määräaika.
Yritystoiminnan lopettamisen eri keinoista pitäisi olla enemmän tietoa yritystoiminnan aloittaneilla. Tutkimuksen perusteella myös asenteita yritystoiminnan lopettamisesta Suomessa pitäisi muuttaa positiivisempaan suuntaan, koska lopettaminen ei ole aina negatiivinen asia....
The purpose of this thesis was to assist in the termination of the case company’s business operation and help with the entrepreneurial exit process. At the same time, addressing the general knowledge of businesses life cycle and the different...
The purpose of this thesis was to assist in the termination of the case company’s business operation and help with the entrepreneurial exit process. At the same time, addressing the general knowledge of businesses life cycle and the different...
